Kultaa, Pronssia ja Pronssia Teuvan juniori –SM kisoista 9.2. Piililäisille!

9.2.2019




Piilin edustuksesta Teuvalla vastasivat nuoret naisampujamme Milla Eerola sekä Hanne Horto sarjassa N20, jossa Milla vei mestaruuden ja Hanne pronssin.

Millan tie kultaotteluun oli katkolla jo semifinaalissa, jossa tilanne pahimmillaan oli 1-5. Milla nousi kuitenkin hienosti tilanteesta tasoihin 5-5 ja vei ottelun uusintanuolella osuen yhdeksikköön. Kultaottelun Milla ratkaisi loppunumeroin 6-4.

Hannen ottelu pronssista ei sekään ollut jännitystä vailla. Hanne aloitti altavastaajana tilanteesta 0-2, seuraavalla setillä tultiin tasoihin 2-2, sitten tasatilanne 3-3, Hanne johtoon 5-3, tasatilanne 5-5 ja uusintanuolelle, jonka Hanne voitti.

Kilpailuissa ammuttiin myös mixed team –ottelut, joissa pari Milla Eerola – Niilo Ruuskanen(Pu-Jo) voittivat pronssia sarjassa 17-20 vuotiaat.

Lämpimät onnittelut Millalle ja Hannelle!