Taulu-SM, Kemi 26.-28.7.

29.7.2019

Joukkuekisa.
Joukkuekisa.
N20, Kemi.
N20, Kemi.
N20 palkintosaalis.
N20 palkintosaalis.

Kemin helteiset/tuuliset/viileätkin Taulu –SM kisat on nyt kisattu. Piililäiset osallistuivat mittelöihin viiden ampujan voimin. Perjantaina olivat vuorossa Juniorit ja Seniorit, lauantaina Yleiset luokat ja joukkueet sekä sunnuntaina yleisten ottelukierrokset. Arvometalleja mukaansa nappasivat nuoret tähtäinnaisemme Hanne Horto sekä Milla Eerola. Taljapuolella Jouni Pekander oli seniorikisassa kuudes sekä yleisessä taljassa jaetulla yhdeksännellä sijalla, kuten myös Mikko Lammi. Naisissa Riitta Tolsa ylsi hienosti neljännelle sijalle.

Saimme myös pitkästä aikaa kokoon seurajoukkueen Tähtäinjousen yleiseen luokkaan, mitä ei ole tapahtunut ainakaan pariin kymmeneen vuoteen. (miesmuistin mukaan...)

Viikonloppu oli melko pitkä ja rankka, mutta myös antoisa. Kiitos Kemi ja Pohjan Jousi!