Tanhuvaaran tarinaa

13.10.2019

Kuvassa vasemmalla Hulk, vihreä mies, sekä kolme kanarialinnun keltaista Piililäistä
Kuvassa vasemmalla Hulk, vihreä mies, sekä kolme kanarialinnun keltaista Piililäistä
Taru tentattavana.
Taru tentattavana.
GP -autot.
GP -autot.

Viikonloppuna järjestettiin Tanhuvaaran urheiluopistolla Savonlinnassa itä-suomen alueleiri, jossa 33 hengen kokonaisvahvuudesta Piililäisiä oli 5. Leirillä oli tuttuun tapaan monenlaista toimintaa. Perjantain perustekniikan kertauksen jälkeen tarkkailtiin ampujien tekniikkaa tarkemmin ja annettiin palautetta kehityskohteista. Lauantain aamu alkoi juniorien aamujumpan ohella vanhemmille suunnatulla Asahi –harjoituksella, jonka jälkeen keskityimme valittuihin tekniikan osa-alueisiin.

Lounaan jälkeen saimme vieraaksemme Taru Kuopan, joka kertoi kiehtovasti omasta jousiampujan tiestään junnuvuosista myöhempiin tavoitteellisemman harjoittelun aikoihin, sekä jousiampujan harjoittelusta yleisesti.

Viikonloppu sisälsi vaihtelevien harjoitusten, sekä kuvauksen (kiitos Enska!) lisäksi myös jo perinteisen (2 kerta!) polkuauto –GP;n ammunnalla höystettynä. Kisan voitti puhtaan ammunnan turvin Niilo Ruuskanen Puijon jousesta.

 

Jatkossa leiritysten järjestäminen Tanhuvaarassa helpottunee huomattavasti, sillä keskusteltuamme opiston edustajien kanssa, he olivat kiinnostuneita lajistamme siinä määrin, että ovat valmiit sijoittamaan 10 ammuntataustaan, jotka ovat käytössämme tulevilla leireillä.

Kiitos koko porukalle, sekä Tanhuvaaran urheiluopistolle!